Tiedollinen osaaminen

Tiimityö on opiskelun suola!

Ilman Koillisen kollien tiimiä, en ehkä olisi tähän pystynyt. Yhdessä Irmelin, Juhanin ja Petterin kanssa teimme työtä paljon yhteisen hyvän eteen. Etsimme tietoa aihealueittain ja jaoimme tietoa meille hyväksi osoittautuneessa Padletissa useamman opintojakson osalta. Opintojaksojen laajuudet olivat kohtalaisen suuria, muun muassa tiedollisen osaamisen osalta laajuus oli 9 osaamispistettä.

Tiedollisessa osaamisessa osaamistavoitteet olivat:

”Perustaa toimintansa ohjauksen teorioihin”

”Käyttää ohjauksessa ajantasaista säädöksiin sekä erilaisten koulutusten rakenteisiin liittyvää tietoa”

Tiedollisen osaamisen osoittaminen perustui siis tiimimme työstämään verkko-Padletiin, jossa käsiteltiin hyvän ohjauksen periaatteita sekä pohdittiin, miten ohjaus käsitteenä tunnistetaan. Käsittelimme ohjausteoria teeman alla ohjauksen prosessia, ohjauksen ammatillistumista sekä ohjaajaa että ohjattavaa. Erityisesti keskityimme erilaisiin yleisimpiin ohjausmenetelmiin. Otimme yleisesti esiin myös motivoinnin mahdollisuudet ja keinot.

Tiimityöskentelyn alkuvaiheessa luimme lukupiirin kirjoina Amundsonin Aktiivinen ohjaus kirjan, Peavyn Sosiodynaamisen ohjauksen oppaan, Vehviläisen Ohjaustyön oppaan sekä Lerkkasen Opinto-ohjauksen tarkoitus 20-vuotisjuhlajulkaisun. Lukupiirin pohjalta lähdimme työstämään tiedollisen osaamisen Padletia yhteisesti.

Pohdimme eri kouluasteiden lainsäädäntöä, opinto-ohjausta eri kouluasteilla sekä oppilashuoltolakia yleisestä näkökulmasta katsoa. Yleisellä näkökulmalla tarkoitamme nimenomaan opinto-ohjaajan työn kannalta keskeisiä asioita, jotka on hyvä tietää ja tiedostaa. Ammatillisella toisella asteella on käynnissä suuri murrosvaihe, Amisreformi. Toimme Padletiin tietoa, mitkä ovat asioita jotka lainsäädännössä muuttuvat eri toimijoiden kannalta. Perusopetuksen opetussuunnitelma on myös lähiaikoina uudistettu, sekä oppilashuoltolaki on tuonut mukanaan muutoksia kaikille kouluasteille. Tällainen koulutuksen muutos haastaa myös opinto-ohjaajaa päivittämään olemassa olevaa osaamistaan, sillä muutokset ovat suurehkoja. Käsittelimme lisäksi yleisesti myös suomalaista koulutusjärjestelmää, ymmärtäen millaisia opintopolkuja oppilaille ja opiskelijoille mahdollistuu. Toimme Padletiin erikouluasteiden opinto-ohjauksen keskeisimmät kuvaukset sekä tietoa myös KOSKI-palvelusta sekä opintopolusta, jotka koskettavat kaikkia kouluasteita.

Padlet rakennettiin osaamisalueella edellytettävän osaamisen pohjalta. Työstimme jokainen materiaalia Padletin pohjaksi, jonka kokosimme yhteen Jämsänkoskella tiimipäivässä perjantaina 15.12.2017.

Sovimme yhteisesti tiimipäivässä 15.12., että jokainen näyttää osaaminen ”tietää käyttöteorian merkityksen sekä esittelee ja perustelee oman ohjauksensa käyttöteorian” osalta ohjauskeskusteluanalyysin yhteydessä. Jokaisella on omanlainen käyttöteoria, joten katsoimme tiiminä, että se tulee parhaiten esiin ohjauskeskustelussa sekä -analyysissä.

https://padlet.com/jonna_majava/tiedollinen_osaaminen_koillkoll

Opoksi oppimassa tiimin kanssa Jonna

Kategoria(t): Kontekstiosaaminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *